Bhakti

Sanaa bhakti käytetään monessa eri merkityksessä
.

1. Yksinkertaisimmillaan bhakti viittaa yksilön sydämeen kätkeytyvään uskonnolliseen antaumukseen, jossa on havaittavissa samoja piirteitä uskontokunnasta riippumatta.
2. Bhaktilla voi myös tarkoittaa joogan harjoittamista, bhakti-joogaa, jolloin puhutaan henkisestä oppisuuntauksesta, joka pyrkii kohottamaan harjoittajansa puhtaan Jumalanrakkauden tasolle. Bhakti-joogan tyypillisiä harjoitusmuotoja ovat esimerkiksi kirtan (antaumuksellisten mantrojen laulaminen), pyhien kirjoitusten, kuten Ghagavad-gitan, Ramayanan ja Srimad Bhagavatamin tutkiminen, temppelipalvontaan liittyvien rituaalien toimittaminen ja pyhiin paikkoihin vaeltaminen. Bhakti-filosofia käsittää laajassa merkityksessään elämäntapaa koskevia periaatteita, jotka ulottuvat kattamaan kaikki elämän osa-alueet.
3. Tieteellisemmässä mielessä bhakti-käsitteellä saatetaan viitata Vedanta-kirjallisuuden tutkimukseen, jonka pyrkimyksenä on ammentaa ymmärrystä antaumuksellisen elämäntavan toteuttamista varten. (Vedanta-kirjallisuus tarkoittaa sanskritinkielisen pyhän kirjallisuuden kermaa, henkisen tiedon huipentumaa; veda = tieto, anta = loppu / päätöspiste).
4. Sanaa Bhakti on käytetty myös tarkoittamaan Intiassa vaikuttavaa hengellistä liikettä.
5. Lopulta bhakti voidaan myös käsittää tietoisuuden täydellistyneenä olotilana, jolloin rakkaus Jumalaa kohtaan on ehdotonta ja pysyvää. Tämä täydellistymä on sielun luonnollinen ikuinen tiedon täyttämä autuuden olotila.

Puhuessamme bhaktista kyse voi olla tunnetiloista, henkisestä harjoituksesta ja itsekurista, filosofisesta koulukunnasta, kansanliikkeestä, tai tietoisuudentilasta. Näitä kaikkia eri käsitteitä yhdistää sielun uinuva rakkaus Jumalaa kohtaan, joka on ikuinen perusolemuksemme, kuten moni henkinen oppisuuntaus ympäri maailman vahvistaa.

Ensimmäiselle ja toiselle vuosituhannelle ennen ajanlaskumme alkua sijoittuvaa aikakautta kutsutaan Intiassa veediseksi aikakaudeksi, johtuen veda-kirjallisuuden vahvasta vaikutuksesta tuon ajan sikäläiseen kulttuuriin. Veda-kirjallisuuden keskeisimpiä teemoja on yksilön vähittäinen kohottautuminen henkisen ymmärryksen tasolle, ja tätä tarkoitusta varten oli suoritettava pikkutarkkuutta vaativia riittejä ja rituaaleja. Näiden seremonioiden suorittaminen oli asiaan syvästi perehtyneiden pappien vastuulla.

Kuudennen vuosisadan alkupuolella kehittyi uudenlainen suuntaus, joka ammensi oppinsa tuon ajan mystikkojen kirjoituksista, ja joka painotti antaumuksellista palvelemista henkisen elämän pääperiaatteena, jättäen rituaaleja ja eri väestöluokille kuuluvia velvollisuuksia koskevat muodollisuudet vähemmälle arvolle. Tämän liikkeen huomattavimpia jäseniä olivat niin kutsutut Alvarit, kaksitoista eteläintialaista mystikkoa, jotka osoittivat kiihkeää rakkautta ja kaipuuta Jumalaa kohtaan laulun ja runouden välityksellä. Heidän osoittamansa uskonnollisen antaumuksen tuntemuksista kehittyi hiljalleen filosofisesti eheä oppijärjestelmä, jota oppineet pyhimykset, kuten Ramanuja ja Madhva kehittivät edelleen antaumuksellisen joogan menetelmäksi. Näitä oppeja noudattivat sitten lukuisat pyhimykset ja henkiset opettajat, muiden muassa Sri Chaitanya, Sri Vallabha, Nimbarka, Meera Bai ja Tukarama. Näiden pyhimysten laajalti levittämät opit tulivat lopulta tunnetuksi bhakti-liikkeen nimellä. Vuosisatojen ajan bhakti-liike on edistänyt antaumuksellisuutta filosofian ja taiteen keinoin, mistä on kiittäminen jatkuvasti kasvavia oppilasketjuja, joista useat kukoistavat vielä tänäkin päivänä, ja joista jokaisella on oma yksilöllinen vaikutuksensa bhakti-kulttuurin kehittymiseen.

Nykyään Bhaktia edustaa maailmanlaajuisesti Kansainvälinen Krishna-tietoisuusyhteisö ISKCON, jonka on perustanut filosofi ja pyhimys Intiasta, Srila A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada Sri Caitanyan oppeja seuraten. Nimensä mukaisesti liikkeen tarkoitus on tehdä tunnetuksi Jumalan, joka tunnetaan nimellä Krishna, antaumuksellisen palvelemisen tiede.